.

.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

DIY lusikkalamppu

 Näillä ei ainakaan neulota. Ja aluksi olivat melko jäykät kun puutarhahommissa taisin viime kesänä näitä käyttää, talven aikana ennättäneet ruostuakin varastossa jo!
Mies halusi kokeilla kesken eräistä valaisinta jo kattoon, sovittaakseen lampun johdolle oikeaa pituutta. Valoisa päivä kun oli tuolloin torstaina, niin kuvatkin onnistuivat mukavasti. 
 Tähän asti kaikki sujui hyvin, kunnes kaupasta ostetut kertakäyttö lusikat loppuivat. Ei auttanut muu kuin alkaa etsimään netistä saman merkkisiä lusikoita, ja missä niitä sitten vielä myytäisiin Kuopiossa. Onneksi toinen kauppa löytyi myös, ja siellä lusikkapaketin hinta oli jopa 0,20€ edullisempi. 
 Pojan päiväunien aikaan liimattiin lusikoita, ja juotiin eräskin kuppi kahvia. Lusikoiden etsintä reissulta miehen mukaan oli myös tarttunut ensimmäiset ja oikeastaan myös viimeiset laskiaispulla tälle keväälle :)
 Kuvassa näkyy haalesti lyijykynällä tehtyjä merkkiviivoja, että sain kerrokset kuta kuinkin menemään suoraan. 
 Mies naksutteli pihdeillä kaikki 571 lusikkaa minulle, itsellä olisi ehkä hermo tuohon työvaiheeseen saattanut kärähtää. Onneksi miehellä oli kaksi vapaa päivää, sen aikana saimme lampun tehtyä sekä paljon muitakin rästissä olleita kotitöitä.
 Pojan käydessä nukkumaan yöuniaan alkoi minulla loppu häämöttää lusikoiden liimaus urakassa.
 Ostettiin 575 lusikkaa siinä toivossa, että ne riittävät. Neljä jäi ylimääräiseksi! Kuumaliimaakin meni 13 pötkylää. Ja pieniä liimasta aiheutuneita palovammoja minun etusormeen useampia.
Tässä lampun varjostin valmiina. Varjostin on ostettu IKEA:sta. Halkaisijaltaan 45cm ja pohja väri valkoinen. Tykkään tosi paljon!! Meidän entinen valaisin olohuoneessa oli pelkkä spottivalaisin kolmella lampulla, eli tosi tosi tylsä. Nyt meillä on hieman erikoisempi valaisin, jota ei ehkä joka kodista löydy. 

tiistai 17. helmikuuta 2015

Vauvan myssyjä ja kaulureita jämälangoista

 Jämälanka kuukauden teeman mukaisesti olen kuluttanut pieniin töihin useamman nöttösen jämäkeriä. Näitä kaulureita olen neulonut kärjestä alkaen ja aina sen kokoisia että kerä loppuu päättelykerrokseen. Merinovillasta tulee ihanan pehmoisia! Poikani käyttää näitä omissa leikeissään milloin missäkin tarkoituksessa, suurimmaksi osaksi oman unipupunsa takkina!
 Malli: Kärjestä aloitetut kaulurit, lisäys joka kerroksen 1. silmukan jälkeen.
Langat: Merinovillan jämiä
Puikot: 3,5mm
Kulutus: Yhteensä 83g
Muuta: JyJu nro 13
 Myös näitä vauvan myssyjä on tullut tehtyä useampia, näihin kun saan hyvin kulutettu pieniä kerän loppuja. Keltaiset myssyt (2kpl) on tehty Norwegian sweet baby cap- ohjeella. Lankana Merinovillaa. Ruskea raidallinen sekä kuvista puuttuvat toinen samanmoinen neulottu Novitan Woolista Novitan vauvan kypärämyssy ohjeella. 
Ajattelin viedä näitä KYS:lle vastasyntyneiden osastolle, jos aloitan vielä useammankin myssyn teon! :)

maanantai 2. helmikuuta 2015

Olga sukat

 Minulla on tällä hetkellä jokin pakkomielle ilmeisesti kuluttaa pieniä lankakerän nöttösiä vähän jokaiseen työhön. Näillekään sukille ei ollut välitöntä tarvetta kenelläkään, mutta ei vara venettä kaada. Olga-sukkia en koskaan aikaisemmin ole tehnyt, samalla tyylillä kuitenkin yhdet lapaset aiemmin. Myöskään Isoveli-langasta en ole sukkia neulonut, eikä minusta se kovin hyvin sukkiin sovikaan. Tossut on sitten asia erikseen. 
 Varret on siis neulottu Isoveli-langasta, lisäysten ja kavennusten välissä on aina 3 silmukkaa. Vielä jäi ihan pienet nöttöset kyseisiä lankoja jäljelle. Varren resorin, kantapään ja jalkaterän neuloin sitten 7 Veljeksestä, että mahtuuvat tarvittaessa kenkien sisään. 
Malli: Perussukat Olga-varrella
Langat: Varsi Isoveli Novitalta, jalkaterä 7 Veljestä Novitalta
Puikot: 3,5mm
Kulutus: 116g
Koko: 38

Nämä sukat päättelin tänä aamuna ja ajattelin etten aloita uusia töitä ennen kuin aikaisemmat on tehty loppuun. Aamukahvilla kuitenkin löysin itseni Novita Woolin jämäkerin joukosta, kas kummaa. Ajattelin tehdä ystäväni huhtikuussa syntyvälle vauvalle muutamia asusteita. 

Ainiin, ja tammikuussa en ostanut kuin 2 uutta lankakerää, JIPPII! :D

torstai 29. tammikuuta 2015

Virkatut tikkujäätelöt + ohjekuvia

 Pöytä katettuna herkuilla. 
Virkattuihin donitseihin löydät ohjeen TÄÄLTÄ. Minun donitsini ovat virkattu tuntemattomasta puuvillalangasta, jota sattui korin pohjalta löytymään. Kuorrute Novitan Miamia strösseleineen. Onneksi olin joskus säästänyt pienimmätkin nöttöset kyseistä lankaa, koska paljon sitä ei kuorrutteisiin kulunut. 
Virkatut tikkujäätelöt ovatkin sitten omaa soveltamista taitojeni mukaisesti. Googlettelin aikani ja etsin ohjetta tai edes kuvia virkatuista tikkujäätelöistä, mutta en löytänyt. Piti sitten itse alkaa väkertämään ja sehään tietää purkamista ja uudelleen virkkausta. Ajattelin laittaa alle muutamia vaihekuvia, jos joku pähkäilee joskus samanlaisten tikkujäätelöiden kanssa. Jos jotain silmukkamääriä tai ohjetta enemmän tarvitset, voin tarvittaessa yrittää ohjeistaa enemmän. 

Virkkasin ensin punaisella ketjusilmukoita, keskimmäisen hieman löysemmäksi että tikun saa pujotettua siitä lävitse. Ketjusilmukoiden ympärille kiinteitä silmukoita ja sitten värin vaihto ruskeaksi. 
Lasten leikkeihinhän nämä tulevat, joten piti myös miettiä ettei tikku irtoa heti alkuunsa. Itse laitoin hieman kaksipuolesteippiä tikun varteen, jos tämä jarruttaisi tikun irtoamista.
 Kiinnitin ruskeaa "suklaa-osiota" teipin ympärille kolme kertaa, tässä kuvassa vasta teipit liimattuna kiinni tikkuun. 

 Eli pyöräytin lenkin tai kaksi ruskeaa lankaa teipin sekä tikun ympäri, näin jäätelö jäi paikalleen kiinni tikkuun, eikä siitä juuri liikkunut. Lapsellahan on tietysti omat voimansa ja tyylinsä irroittaa tikku. Tein kiinnitykset vastaavalla tavalla saman kerroksen aikana molemmille puolille tikkua.

Toivottavasti näistä kuvista olisi jotain apua sinun jäätelötikku töihin, jos sellaisia satut virkkaamaan. :) 



Virkatut nukkekodin matot

 Itse en koskaan ole omistanut nukkekotia, eikä liiemmin ystävänikään. Tai sitten en ole vain päässyt nukkekodeilla leikkimään. Näiden tekeminen siis tuotti hieman päänvaivaa, kun en yhtään osannut kuvitella minkälaisia nukkekodin mattojen tulee olla.
 Paikallisessa Äitien Facebook- ryhmässä eräs äiti kaipaili virkkaajaa nukkekodin matoille ja minä ajattelin olla avuksi, kun kerran virkkuukoukku joten kuten kädessä pysyy. Onneksi kyseinen äiti osasi antaa tarkkoja mittoja sekä väritoiveita, asiaa hieman helpottamaan. Nukkekodin omistajalla oli tarvetta muutamalle suuremmalle matolle sekä pienille matoille. 
 Mallit: Omasta päästä purkamalla ja kokeilemalla tehtyjä nukkekodin mattoja
Langat: Novita Bambu/Novita Kotiväki Huvila
Virkkuukoukku: 2mm/1,5mm
Kulutus: 48g
Koko: Suurimmat 10x10cm, pienimmät halkaisijaltaan 6cm
Tästä tuli jotenkin mun lemppari! Eihän meidän pojalla nukkekotia löydy, joten Lego Dublojen eläimet saivat toimia kokonsa puolesta malleina mattoja kuvaillessa. Olisihan ne tieten voinut kuvata myös autotalon parkkitasanteella..

maanantai 26. tammikuuta 2015

Jämälankoja

 Lankoja järjestellessäni keräsin useamman pienemmän Novitan 7 veljestä nöttösen yhteen minigrip pussiin, olisipahan helpompi löytää samaa lankaa olevat kerralla tulevaisuudessa. Anoppilaan lähdettiin muutamaksi päiväksi ja otin kyseisen nyssäkän mukaan. 
 Aloittelin ensin normaaleja raitasukkia, mutta ne saivat hyvin äkkiä purkutuomion. Ei vaan inspiroinut. Sitten mieleeni pälkähti, että pikku jäpikkä varmasti tarvitsisi lapaset koville pakkasille rukkasten sisälle.
 Muutamat noita tuli samalla kaavalla tehtyä, alle 40g kului lankaa per pari, yhteensä 118g. Mies oli kyllä sitä mieltä että vain harmaat tulevat pojalle käyttöön kun muut värit ovat niin tyttömäisiä!

OHJE:
(koko 1,5-2v)
(Lanka Novita 7 veljestä tai muu 3,5mm puikkoihin sopiva)
1. Luo 36 silmukkaa ja jaa tasaisesti puikoille eli 9s/puikko.
2. Neulo 2 krs nurjaa ja aloita tämän jälkeen sileä neule.
3. Neulo sileää 22krs. 
4. Tämän jälkeen neulo 10krs 2oikein 2 nurin neuletta.
5. Aloita sileä neule ja kavenna ensimmäisellä kerroksella 1s/puikko joustinneuleen nurjien silmukoiden kohdalla.
6. Työssä siis 32 silmukkaa.
7. Neulo yksi sileä kerros vielä ennen peukalokiilan aloitusta eli joustimen jälkeen olet neulonut kaksi sileää kerrosta.
8. Neulo toisen puikon silmukat 4 silmukan päähän. Lisää yksi silmukka kiertäen edellisen kerroksen välistä. Neulo 2s. Tee lisäys toisen kerran ja neulo tämän jälkeen puikon 2 viimeistä silmukkaa oikein. 
9. Neulo välikerrokset sileää neuletta ja toista lisäykset joka 3.krs samoissa kohdin. (Eli puikon loppuun jää aina ne 2s ja sitä edelliset silmukat ovat peukalokiilaa varten)
10. Kun sinulla on 8 silmukkaa yhteensä peukalokiilaa varten lisättynä, neulo yksi sileä kerros ja tämän jälkeen poimi silmukat hakaneulalle tai langalle odottamaan peukalon loppuun neulomista. 
11. Neulo 11 krs sileää neuletta ja aloita kavennukset lapasen kärjessä.
12. Ensimmäisen ja kolmannen puikon alussa 2s yhteen neuloen. Toisen ja neljännen puikon lopussa kaksi silmukkaa yhteen neuloen etureunoista.
13. Viimeiset  8 silmukkaa vedä langan läpi ja päättele hyvin. 
14. Poimi apulangalla/hakaneulalla odottelevat 8s puikoille ja tämän lisäksi 2s peukalon yläosaa varten. 
15. Neulo 8 krs sileää neuletta ja päättele silmukat pareittain ja päättele langanpää hyvin.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Huopasukat huopasesta


Pesukoneesta tulon jälkeen odotti tälläinen möttö, johon kylläkin osasin jo varautua. Toinen sukka oli jopa kääntynyt pesusa nurinperin, tätä ei ole tapahtunut mulle aikaisemmin..
 Nämä huopasukat on nyt oikein muoti-ilmiö näin neulojien maailmassa ja etenkin tuolla Facebookin puolella. Itse kun ensimmäiset huopasukat olen neulonut seitsemän vuotta sitten, olen ajatellut olenko ollut sen ajan huopasukka villityksen jälkeen jäänyt vai tämän huopasukka villityksen edellä käviä. Tiiä sit :D
 Aika jännän äärellä oltiin, riittikö langat. Tarkoituksena olis sitä lankavarastoa kutistaa. Noh, Novitan Huopasia löytyikin useampia nöttösiä, vähän joka väriä mut sit ne ei keskenään olleet sovussa. Riskillä lähdettiin kokeilemaan, riittääkö kyseisen väriset langat. Jos tiukka paikka olisi tullut, olisi vihreää ollut hieman eri sävyä muutaman raidan verran. 
 Malli: Huopasukat, 12s/puikko. Kantalapun jälkeen 50krs ennen kärkikavennuksia.
Lanka: Novita Huopanen
Puikot: 8mm
Koko: 41
Kenelle: mummolle
Kulutus 146g
Meillä kotona asustaa tälläinen pieni jalkainen herra, jonka lempi puuhaa on muiden kengillä käveleminen. Pitihän sitä saada isomummon tossutkin koeajaa!