.

.

perjantai 1. marraskuuta 2013

Puikkojen takaa, kuka siellä?

HAASTE!

Haastetta Facebook Käsityöblogit-ryhmässä. Tarkoituksena on siis kertoa hieman siitä, kuka täältä puikkojen takaa löytyykään. Pääasiassa tässä blogissa kuitenkin on käsityöt, ja niiden kirjoittaminen muistiin. Mutta ehkä kuitenkin voisin jotain kertoa itsestäni! Sekalaisessa järjestyksessä epäselvästi selitettynä, miten mieleen nyt sattuu tulemaan.

Sannitin:
Rakastaa vihreää, etenkin vaaleanvihreää! Pitkäaikaisimmat lukijani varmaankin tämän ovat jo huomanneet. 

Mutta myös vihreän muut sävyt ovat mieleisiä.


Hoitelee kukkia ja niitä onkin ihan "yks joka sorttia", ainakin miehen mielestä.

Kahvakuulailee pikkuherran istuessa ja ihmetellessä.

Lisää vihreää kodistamme.
Kaupassa ostoksilla.


Hamstraa käsityökirjoja, joita on jo melkoinen määrä. Tässä ei ole edes kaikki. Kaipa jokunen joutaisi myyntiinkin?



On melkoinen Aku Ankka fani.

Säästää sitä sun tätä ja omistaa useamman käsityökirjasen, mihin ohjeita kirjoitellaan.

Ja suurin osa kirjoitellaan käsin, kyllä.

Puuhastelee myös kaikenlaista ulkosalla, lähinnä vanhempieni luona; oman ISON pihan puutteen vuoksi.


Myös piparkakkutalot ovat käsityötä, joulun alla joululauluja kuunnellen! 

Kuvien lisäksi tunnustettakoon, että

  • inspiraation iskiessä uusi työ aloitetaan heti eikä kohta, ja tehdään yleensä innostuksen vuoksi valmiiksi niin nopeasti, kuin mahdollista.
  • töitä on useita keskeneräisiä, jotka valmistuvat kauhujen laatikosta ajallaan
  • Sannitin kirjoittelee omaan tyyliinsä, savolaisen murteen maut suussa ja näppäimillä
  • Sannitin on pienen keväällä syntyneen herran äiti ja kroonisen puheripulin omaavan miehen avopuoliso
  • kotona pitää olla aina siistiä, sotku ja likaiset pyykit aiheuttavat ahdistusta ja mahdottoman siivoushulluuden
  • Muumi-kahvikupit vievät keittiönkaapeista mahdottoman paljon tilaa


8 kommenttia:

  1. Ihanaa, että lähdit mukaan haasteeseen. Tuo tapasi kirjoittaa ohjeet käsin vihkoon on ihana <3 hyvin harvassa tänä päivänä varmaan enää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, itsekin tulee aina tallennettua suosikkeihin tietokoneelle ohjeita. Mutta sitten urhoollisesti otan kynän käteen ja kirjoitan :) Niitä on niin ihana selailla, ja kun itse olen järjestyksen suhteen melko tarkka, niin jokainen ohje on kategoriassaan varmasti tallessa :D

      Poista
  2. Arvaappa vaan, rupesko mieli rueta tekemään piparkakkutaloa :D Jospa mä kuitenkin odotan sinne joulukuun alkuun.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HEHH ;D Meillä, niin kuin teilläkin taitaa miesväki hoitaa sen syönti osuuden harvinaisen nopeasti. Just ennättää viettää harjannostajaiset, kun piparikakkutalon kimppuun jo hyökätään!

      Poista
  3. Katoavaa luonnonvaraa tuo käsinkirjottelu, pojot siis sille :)
    Hauskan oloinen koti sinulla, tuo vihreä on oma haasteensa sisustuksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tykkään kirjoittaa vaan enemmän käsin, ja onhan se ohjekirjanen/vihkonen sitten omannäköinen ainakin - kun itse kirjoittaa :) Ja helppo lisäillä väliin tekstiä ja vinkkejä ohjeiden kirjoitusvaihessa jos sellaisia sattuu tulemaan!

      Heikotus vihreään on ollut jo kauan! Edellisessä kodissa keittiön seinätkin olivat vihreät! Kaikki mikä on vihreää vetoaa kovin mieleeni, niin langat, kankaat ja lapsen vaatteetkin :D

      Poista
  4. Ihania piparitaloja! Mua jo niin jouluttas, mutta tuli luvattua että aloitan jouluhössötyksen (lahjoja lukuun ottamatta) vasta joulukuussa. "Yksi kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa, kiva idea kertoa itsestä kuvin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HEH ;D Jouluihmisiä siis myös sielläkin suunnalla. Minäkin jo kortit aloittelin tekemään, hieman hidastaa tuo pieni mies urakkatyötä. Ajoissa kuitenkin kun aloitti niin eiköhän nuo valmiiksi ennätä tehdä ennen joulua!

      Poista