.

.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Revontulihuivi

Tätä huivia olen kauan harkinnut tehtäväksi. Ai mitenkä niin? No ohjehan oli jo tulostettu alku vuodesta 2012, sen huomasin tulosteen alareunasta olevasta päiväyksestä! Vihdoin sain inspiraation, löysin ihanan värin! Kotona minulla oli jo Regian Fluormanian lankaa yksi kerä. Kävin ostamassa vielä toisen, että saan huivista tarpeeksi ison. 
 Poika nukkui ulkona vaunuissa, joten ajattelin, että minulla on hyvin aikaa pingottaa huivi ja nauttia kuppi kahvia ja pannaria. Minulla kun ei ole mitään taulua tai pingotusrautoja, mihin huivin olisi voinut asetella. 
 Aika ihana siitä tuli, vaikka itse sanonkin! 
 Tässä hieman todellisuutta siitä, mitä nämä käsityöprojektit tarkoittavat meidän talossa. Mattoa rullalle, tuolin jalkoja viltin ympärille. Myös pikku ukkelin leluja näkyy tarkkasilmäisille.

 Pingotuksen jälkeen huivi suureni varmastikin lähemmäs 20cm pituutta jokaiseen suuntaan. Siitä tuli mukavan ilmava ja pehmoinen. Ehkäpä pehmoisuuteen syynä huuhteluaineessa liuotus ennen pingotusta.
 Vielä olis langat pääteltävänä, mutta oli niin kirkasta ulkona joten ajattelin ottaa kuvat heti ennen kuin hämärtyy. Ja tällä hetkellä ulkona onkin jo ihmeen hämyistä tätä kirjottaessa.
Malli: Revontulihuivi
Lanka: Regia Fluormania Color, 154g
Puikot: 4,5mm pyöröt 80cm
Lopuksi vielä havainnekuva siitä, mitä meillä mies on alkanut tekemään. Ilkeyksiä. Jos sohvalle jää joku neule lojumaan, niin mies tekee neulottavaan lankaan tälläisiä lankalenkkisolmuja. Ompa siitä sitten kiva alkaa neulomaan, kun vähän väliä on solmuja purettavana! 

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana ja niin piristävän värinen :) Mistä tuon ohjeen löytää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravelrystä löytyy kun etsii ja myös Googleen kun laittaa niin löytyy Ullan sivuilta! :)

      Poista