.

.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Tuubihuibi Novitan Hileestä

 Ystäväni ennen joulua pyysi neulomaan/virkkaamaan hänelle tuubihuivia uuden valkoisen piponsa kaveriksi. Yhdessä suunnattiin kauppaan lankoja valitsemaan.
 Ensin tein yhden kerän jo helmineuletta, mutta siitä tuli aivan raskas ja lankaa olisi tarvinnut enemmän. Ostettuna oli siis kaksi kerää. Aloitin sitten neuleen toisesta kerästä Aallokko-mallilla ja siihen olin tyytyväinen. Ensimmäinen huivi purkautui toisen kasvaessa. 
 Kuviosta tuli melko ilmava ja huivi olikin melko ihanan tuntuinen ihoa vasten.
 Huivi oli valmiina jo viime viikolla, joten ajattelin kuvata kunnes tulee hieman valoisempia päiviä. Yllättäen pakkasten tultua tulikin huiville tarvetta ja kuvat piti ottaa hämärässä. 

 Lanka: Novita Hile 200g
Puikot: 7mm pyöröt
Malli: omasta päästä Aallokko neulekuviota hyödyntäen
 Pieni välipala pojalleni, lapaset ruutukirjoneuleella.
 Lanka: Novita Nalle 29g
Puikot: 3mm
Malli: itse väkerretty
 Myös muutamia koreja on tullut virkattua, että saisin tavaroita hieman järjesteltyä ja trikookuteita kulutettua pois. Vievät aivan valtavasti tilaa!
Ihana tämä vihreä! :) Aurinkoista ja kirpakkaa pakkaspäivää jokaiselle!

1 kommentti:

  1. Iteltäki löytyis Novitan Hilettä laatikosta useampi kerä ja olenki miettiny mihin ne tuhoaisin. Tuubihuivi ja etenkin tuo aallokko neulos kyllä herätti mun huomion. Nättinättinätti!

    VastaaPoista