.

.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Tiikeri talven keskellä

Nämä valmistuivat päivää ennen tiikerisukkia, joten esitellään nämä ensin. Eli perinteiset huovutetut lapaset, hieman koristeilla. Nämä lähteävät Pohjanmaalle käsiä lämmittämään. Värillä ei ollut väliä, kunhan se oli punaista. Ja toiveena oli huovutetut lapaset, joihin lisättäisiin noita Lapin lapasista tunnettuja koristeita. Pitihän se yrittää jo tosi hyvät tulikin. Olisi sopinut kyllä hyvin myös itsellenikin, punaisten huopatossujen kaveriksi.  
 Lanka: Novita Huopanen 98g, koristeet Novita Nalle langan jämiä
Malli: Osviittaa katsottu Novitan ohjeesta, parannuksia hieman kavennuksiin ja mittasuhteisiin
Puikot: 8mm
Koko: Lapsi/ pieni kätinen nainen
Muuta: Tilauksesta tehty
 Regian Zoofari langoista neulottuja töitä on näkynyt vilisevän käsityöblogeissa runsaasti. Itse ostin langat ohi kulkiessani, ja langat pääsivätkin puikoille jo samana iltana. Nämä on aloitettu ennen joulua, mutta kiireellisimpien töiden tullessa puikoille, ovat joutuneet aina keskeneräisten töiden joukkoon. 
 Näitä neuloin milloin automatkoilla, milloin kyläreissuilla. Helpot oli neuloa, ja jokin nyt näissä ohuemmissa langoissa on alkanut minua viehättämään. Herttilei, että 3mm puikkojen ja ohuen langan jälkeen, 7 veljestä tuntuu kuin narua neuloisi! 
 Lähdin kuvailemaan näitä ajatuksena nukuttaa pikkuinen päiväunille vaunuihin. Ja kissanviikset. Poika nukahti jo ovella, ennen kuin itse ennätin pukea toppavaatteet ylleni. Otin sitten pikakuvat parkkipaikalla. Ylemmässä kuvassa näkyy tällä hetkellä käytössä olevat piirakkasukat, jotka olen joskus saanut joululahjaksi. Ja huopatossut, talven parhaat kengät!
 Lanka: Schachenmayr, Regia Zoofari Color, 73g
Malli: Perusvillasukka, eri kokonaista resorivartta
Koko: 38/39
Muuta: Ehkä itselle jossain vaiheessa käyttösukaksi
Olen yrittänyt nyt saada keskeneräisiä töitä valmiiksi, hieman koria vajuuttaa. Yrityksenä aina hyvä, keskeneräiset työt valmistuvat muutaman sentin. Sitten ystävä/sukulainen/tutun tuttu laittaa viestiä tai soittaa, että tälläiselle olisi tarvetta. Ja minähän tietenkin innostun aina uudesta työstä niin, että vanha työ saa jäädä taas hetkeksi koriin odottamaan. Mutta ajattelen myös asiaa niin, että jos aina hetken ennätän neuloa myös keskeneräisiä töitä, niin kyllä ne sieltä joskus valmistuvat :D 

2 kommenttia:

  1. Ihanan suloisia:)
    Mua kutkuttais nuo langat ja neulominen, mutten saa aikaani riittämään tuon koruilun kourissa. Töihin ja nukkumaankin pitäisi ehtiä... No kohta on viikko lomaa, jospa sitten jotain saisin puikoille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia taas EILA! :) Minulla taas tilanne on toisin päin, eli neuloa ennättää mut muut mieliteot pitää jättää sit syrjemmälle. Tässä olen pohtinut, että tarvitsisin neuletakkiin jota pidetään avoinna, sellaisen pienen "rintaneulan" tai muun kiinnityssysteemin. Tätä käyttäisin silloin kun neule on kiinni takin alla. Mutta tätä vasta suunnitellaan :D

      Poista