.

.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Baby Björn sitterin vaihtopäälliset

Jo esikoisen aikaan olisin halunnut tämän sitterin, mutta käytettynä ostetun pinnasängyn mukana saimme kaupan tekijäisinä tavallisen mallisen sitterin. Empä sitten turhan tähden alkanut ostamaan uutta sitteriä. Bongasin nyt nettikirppikseltä tämän käytetyn yksilön edullisesti. Alkuperäiset kankaat on hieman haalistuneet, mutta ehjät joka puolelta. Nyt voin käyttää tuunaamiani sekä alkuperäisiä kankaita mieleni mukaan. Tai lähinnä pesutarpeiden mukaan.
 Netistä löytyi useita kuvia, missä kyseisiä sittereitä oli uudelleen päällystetty. Ensin ajatuksena oli päällystää sitteri Marimekon Räsymatto- kankaalla, keltamustalla. Tämä Marimekon kangas löytyi kuitenkin hyvästä tarjouksesta liikkeestä, joten päätin ainakin näin aluksi tyytyä tähän kankaaseen. Eihän sitä tiedä vaikka käyn vielä hakemassa Räsymattoa toiseen vastaavaan päälliseen.
 Vaihtopäällisen teko sisälsi useita sovituskertoja, kavennuksia ja purkamisia. Mutta valmiiksi sen kuitenkin sain. Vaikka ompelukoneen vieressä ihmettelevä taapero olikin välillä hieman hankala apuri!
 Laitoin haaravyöhön kiinnitykseksi nepparit, ja sainkin mustan sormen pään aikaiseksi. Kiitos tämän pienen taapero apurin..
Päällisen voi kääntää myös toisin päin, tässä kuvassa näkyy toinen puoli kankaasta. :)


Tällä hetkellä tuskastelen viimeistelyiden parissa yhden operaation kanssa, jonka valmistumisesta en ollut itsekään varma vasta kuin loppu metreillä. Useamman kerran olen meinannut sen jo purkaa ja tehdä langasta jotain muuta. Myös yksi vironvillasta neulottu huivi odottaa pingotuksessa kuvausta ja kuivumista :)

1 kommentti:

  1. Hieno! Minäki joku aika sitte ompelin uuen päällisen samanlaiseen sitteriin ja se kieltämättä oli melkosta sovitusta, kavennusta ja purkamista :) Muutenki sulla täällä blogissa kaikkia kivoja käsityöjuttuja! :)

    VastaaPoista