.

.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Virkattu hippo ja muutama muu valmistunut

 Tää ei nyt ihan otsikkoa vastaa, mutta viime aikoina käsityöt, ulkoilu ja pikkumies on vaatineet paljon aikaa. Tämän takia kameran kanssa ei paljon ennätä vehdata ja luvassa on pläjäys useista valmistuneista käsitöistä! Yksi valmistuneista on puuvillakankaasta ommeltu vaunuverho uuden vauvan koppaan. Isoveljellehän tämä on tällä hetkellä mieluinen piilopaikka!
 Ystäväni vauva syntyi pääsiäisen tienoilla, tämä virkattu hippo on menossa heille kunhan ennätän sen heille kuskaamaan :) Ohjetta en ostanut, netti kun tursuaa kuvia virkatuista hipoista. En siis tiedä onko tehty ihan oikein, mutta ulkoiselta muodoltaan se ainakin muistuttaa hippoa! :D
 Lankoina tähän on käytetty Novitan Huvila puuvillalankaa. Virkkasin 1,75mm koukulla, joten tämä hippo ei ole järin suuren kokoinen, juuri sopiva vauvan sänkyyn ihmeteltäväksi.
 Meidän poikahan olisi halunnut virkatun pöllön jo itselleen, samoin meinasi käydä myös tämän hipon kanssa. Lankoja jäi kolmesta kerästä vielä vallan paljon. Voihan se olla että poikanen saisi synttärilahjaksi toukokuussa oman hipon tai pöllön!
 Hetken mielijohteesta päätin ostaa langat menomatkalla anoppilaan, eikä tämän tekemiseen mennyt kuin viikko muiden kotitöiden sekä käsitöiden ohella.
 Melko suloinenhan tämä on! Muhkeat on muodotkin.

 Vauvoja tuntuu syntyvän jokaiselle ystävälle tai ystävän ystävälle. Ystäväni sitten ovat tilailleet näitä vauvabootseja tehtäväksi. Silloin tällöin kun näitä tekee muutamat, ei ohje ala tökkiä, useampaa paria tehtäessä alkaa ainakin minulla saman ohjeen teko tökkiä ja pahan kerran. 
 Vielä pitäisi tehdä ainakin muutama pari näitä vauvabootseja jemmaan. Naapurillakin sattuu laskettu aika kolme päivää ennen meidän laskettua aikaa. Voisin käydä heidän ovelleen nakkaamassa bootsit, kun huomaan vauvan syntyneen :)

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Ommeltu puikkopussi

 Kun pää tursuaa miljoonia ideoita, mutta aika ei riitä. Useita useita useita kesken eräisiä töitä. Kamalia loppuraskauden liitoskipuja, niin että 20min istumisen jälkeen et pääse ylös tuolilta tai sohvalta. Sitä arki tällä hetkellä on. Tämän lisäksi vielä pikkumies sairasti reilun kaksi viikkoa keuhkokuumetta kotihoidossa. Tähän sisältyi useita lääkärikäyntejä, kaksi antibioottikuuria, verikokeita ja röntgenkuvia. Viimeiset kolme viikkoa on siis mennyt aika unettomissa merkeissä myöskin. 
 Tätä puikkopussia olen kaivannut jo pidemmän aikaa, entinen tekeleeni kun alkoi repsotta alasaumasta. Senkin kun ennättäisi ensin purkaa ja sitten korjata, olisi ihan käyttökelpoinen kapistus vielä. Tämä pesänrakennus vietti vaan saa nyt tarpeita käyttää jämäkankaita. Tämä Marimekon kankaan palanen jäi yli sitterin uusista päällisistä. Ja turkoosit langatkin oli koneessa valmiiksi!
 Viivat ei ole luotisuorat, mutta väliäkös tuolla! Säilytän kaikista puikoista nuo muoviset kotelot ja pahvikotelot, joten tein puikoille tarkoitetuista koloista sen verran suuret, että kotelot mahtuvat puikkoineen sen sisälle.
 Kankaat ovat niin paksua puuvillaa, etten laittanut tukikangasta ollenkaan vahvistamaan työtä. Olisi ollut melko tönkkö pakkaus sen jälkeen. 
Tämän näköinen on kankaan päällinen kokonaisuudessaan. Nyt lähden jatkamaan keskeneräisiä töitäni, pikkumies kun on unilla tällä hetkellä ja minulla saattaisi olla hetki omaa aikaa! 

Minulla on menossa useita jämälanka projekteja, jotka ovatkin oikeastaan viimeisiä JuJy- töitäni. Lisäksi vauvaneuleita alkaa valmistua pikku hiljaa, nekin kun saisi kuvattua..