.

.

lauantai 25. elokuuta 2012

Neliskanttisen matonkudekorin ohje

Tee kuteesta aloituslenkki.

Virkkaa 7 ketjusilmukkaa. (kjs)

Sulje virkkuu renkaaksi tekemällä aloitussilmukkaan piilosilmukka. (ps)

Tee seuraavaksi yksi kjs kerroksen aloittamisesti. Seuraavaan silmukkaan 1 kiinteäsilmukka (ks)
 Kuva nurkasta ei suostu näkymään, mutta nurkka tehdään virkkaamalla 3ks samaan silmukkaan.


Toista koko kerroksen ajan 1ks, 3ks samaan s:aan, niin että työhön tulee neljä nurkkaa. Sulje lopuksi kerros ps:lla ensimmäiseen kjs:aan. e


Tällä hetkellä vielä ei näytä aivan neliskanttiselta, mutta sitä kohti edetään.

Tässä työhön on tehtynä 2.krs:lla jo kaksi nurkkaa. Kirjoitan alle ohjeen kokonaisuudessaan, joten sieltä ohjetta voi lukea ja tarvittaessa katsoa kuvia.

2.krs suljettuna ps:lla.

3.krs puoli välissään eli kaksi nurkkaa tehtynä.

3.krs valmiudessaan.
Tässäpä ohje, jonka olen soveltanut itselleni. Tällä ohjeella olen tehnyt suurimman osan neliskanttisista koreista. Helppo ja yksinkertainen ohje, missä lisäykset tehdään vain neliön nurkissa.

OHJE:
  • Kerrokset aloitetaan pohjaa tehdessä yhdellä kjs:lla ja lopetetaan aina ps:lla joka tehdään kjs:aan.
  • Joka kerroksella tehdään "nurkkasilmukkaan" 3ks eli 3ks samaan s:aan, tämä tehdään korin pohja kerroksilla joka kertan 4 kertaa, tällöin nurkat kasvavat työn edetessä neliöön.
  • Nurkkien välissä silmukkaluku kasvaa aina kahdella eli esimerkiksi. 1.krs:lla nurkkien välissä on 1s. 2.krs:lla nurkkien välissä on 3s. Tämä toistuu vain siis korin pohjaa tehdessä.
  • Korin reunaa tehtäessä silmukkaluku ei enää kasva ja tällöin tehdään 1ks s:aan.

  • Tee aloituslenkki
  • Virkkaa 7 kjs ja sulje ps:lla renkaaksi
  • 1.krs: virkkaa kjs kerroksen aloittamiseksi, 1ks kjs:n juureen. Virkkaa 3 ks samaan s:aan, 1ks, 3ks samaan s:aan, 1ks, 3ks samaan s:aan, 1ks, 3ks samaan s:aan ja lopuksi ps ensimmäiseen kjs:aan.
  • 2.krs: kjs+ks. 1ks, *3ks samaan s:aan, 3ks* toista sama kaksi kertaa. Lopuksi 3ks samaan s:aan, ks, ps kjs:aan.
  • 3.krs: kjs+ks, 2ks. *3ks samaan s:aan, 5ks* toista vielä kaksi kertaa. Lopuksi 3ks samaan s:aan, 2ks ja ps kjs:aan.
  • Jatka kerroksia samaan malliin reunoilla silmukkamäärää kasvattaen.
  • Kun korin pohja on haluamasi kokoinen, aloita seuraava kerros kjs ja virkkaa 1ks jokaista silmukkaa kohden silmukan takareunaan. Tästä siis alkavat korin reunat muodostumaan. Sulje tämä kerros myös ps:lla kjs:aan.
  • Seuraavilla kerroksilla aloita kerrokset kuten muillakin, ja tee 1ks jokaista silmukkaa kohden. älä lisää silmukoita!
  • Kun reunat ovat haluamasi korkuiset, virkkaa viimeinen kerros pelkkiä piilosilmukoita, näin reunasta tulee tukevampi.

Toivon, että onnistunut näillä ohjeilla tekemään neliskanttisen matonkudekorin. :)

Järjestyksen vallankumous

Trikookuteet ovat saaneet oman korin hankalan muotonsa vuoksi.

Nyt jokaiselle sävylle on oma lokeronsa. Myös käsityöohjeet saivat oman lokeronsa.

Punaista lankaa en olisi uskonut omistavani näin runsaasti?

Ja onneksi tilaa jäi vielä, jos sattuu joitakin keriä vielä ostelemaan. Liekkö näin on?

Hyllykkö kokonaisuudessaan. Ostettu IKEA:sta, EXPEDIT-malli.

Ohjekirjoja, sudokukirja sekä vanhankansan laulukirja.
Muuton jäljiltä käsityöhuoneessani on ollut mahdoton sekamelska. Lisäksi huoneen järjestelyä viivästytti vaatehuoneen hylly-projekti. Nyt kuitenkin jokainen käsityötarvike on löytänyt paikkansa. Lisäksi ne ovat alkaneet levittäytyä myös alakerran olohuoneeseen. Ostin itselleni nojatuolin, jossa on mahdottoman hyvä tehdä käsitöitä. Alakerrassa on siis lisää vielä käsitöihin liittyviä tarvikkeita, yleensäkin ne, joita parhaillaan tekemässä ollaan.

maanantai 13. elokuuta 2012

Matonkudekorien villitys jatkuu..

Kauhavan kangasaitan ohjeella tehty kori. Itseäni ei miellytä, joten voipi saada pitsireunus purkutuomion.

Kauhavan kangasaitan malli tämäkin, yksinkertaisempi reunus.

Kommentteja saatu, näyttää kuulemma aivan kruunulta.

Pieni tilpehööri-kori langankerän lopusta.

Tässä ison virkkaamani neliskanttinen matonkudekori.

Parivaljakko lähtee kampaajalle hiusten leikkuusta vaivan palkaksi. :)
Jospas saisin nyt jotain muutakin aikaiseksi, kuin vain näitä koreja alvariinsa. Ranteetkin alkavat jo sen kertoa, että muutama kori on tullut nyt lähiaikoina väkerrettyä mattojen lisäksi.

maanantai 6. elokuuta 2012

Viikonlopun väkerrykset

Eteisen kenkäkaapin hyllykköön virkkasin vihreän ja harmaan korin, johon voi kotiin tullessa tyhjentää taskut avaimista, kukkaroista sun muista.


Yöpöydän alle virkkasin lasiastian päälle matonkuteen jämistä kaksivärisen korin. Rasvat ja voiteet pysyvät paremmin aisoissa lasiastian tukemana.


Kauhavan kangasaitan ohjeen mukaan tehty kori trikookuteesta.

Kyseessä on siis Esteri-kori, kuitenkin virkattu trikookuteesta.

Kori pääsi wc:n hyllykköön järjestystä ylläpitämään.

Tein Esteri-korin muutoin ohjeen mukaan, paitsi viimeisimmillä pylväs kierroksilla jätin yhden pylvään tekemättä, näin korin reunasta ei tullut niin kupruileva.

Myös Asteri-kori tuli tehtyä viikonlopun aikana, mutta se ei ole kuvaskelpoinen vaan saa purkutuomion! Tai vähintäänkin pitsireunan purkutuomion ja korvaan sen Esteri-korin pitsireunalla. Reunus ei siis ollut minun mieleiseni.

torstai 2. elokuuta 2012

Voihan ompelukone ja nuppineula

Uuteen kotiin sain yhteistyössä siskon ompelukoneen kanssa ommeltua verhot olohuoneeseen, käsityöhuoneeseen sekä keittiöön. Parven ikkunan verhoja ompelukone ei jostain syystä halunnut sitten ommellakkaan, vaan teki hirveitä myttyröitä verhon oikealle puolelle..

Tapeltua ompelukoneen kanssa 30min, lopetin ompelemisen ja laitoin ompelukoneen pois näköpiiristä. Hermot oli jo tarpeeksi kireällä silloin, ja totta kai matolla oli nuppineula ja astuin sitten siihen. Siellä törrötti nuppineula ja vain sininen pää näkyi jalkapohjan keskellä. Lähes 2cm syvällä neula oli, pois ottaminen olikin kivuliaampaa, kuin neulan paikallaan olo jalassa.. Mikä kipu!